8. huhti, 2018

Roomalaiset luku 11

Uuden Testamentin käännösten vertailu Roomalaiset luku 11: Alla olevat Uuden Testamentin jakeet on käännetty kahdesta eri kielestä. Ensin on käännös arameasta ja sen rinnalla on vuoden 1938 käännös (KR38), mikä on johdettu kreikasta. Käännöseroja ei ole erikseen selitetty, jokainen tehköön omat havaintonsa. Vahvennukset ovat erojen havaitsemisen helpottamiseksi. Alla olevat esimerkit aramean käännöksistä löytyvät täältä http://www.apokryfikirjat.com/room.pdf

 

Vaan minä sanon, että onko Jumala karkottanut kansansa? Ei näin, sillä myös minä olen Israelista, Abrahamin siemenestä, Benjaminin sukukunnasta. – Room.11:1 aramea

Minä sanon siis: ei kaiketi Jumala ole hyljännyt kansaansa? Pois se! Sillä olenhan minäkin israelilainen, Aabrahamin siementä, Benjaminin sukukuntaa. – Room.11:1 KR38

 

Ei Jumala karkottanut kansaansa, sellaista, jonkahän alusta asti tunsi, vai ettekö te tunne kirjoitusten kautta, mitä Elia sanoi, kun valitti Jumalalle Israelista ja sanoi, Herrani, sinun profeettasi he ovat tappaneet, ja pyyhkineet pois sinun alttarisi, ja minut yksin on jätetty, ja he etsivät minun sieluani!  – Room.11:2-3aramea

Ei Jumala ole hyljännyt kansaansa, jonka hän on edeltä tuntenut. Vai ettekö tiedä, mitä Raamattu sanoo kertomuksessa Eliaasta, kuinka hän Jumalan edessä syyttää Israelia: "Herra, he ovat tappaneet sinun profeettasi ja hajottaneet sinun alttarisi, ja minä yksin olen jäänyt jäljelle, ja he väijyvät minun henkeäni"?– Room.11:2-3 KR38

 

Ja hänelle oli ilmestyksen kautta sanottu, että ”katso, minä olen jättänyt omalle sielulleni seitsemän tuhatta miestä, ne, jotka eivät ole polvillaan siunanneet eivätkä palvoneet Baalia”. Siten myös tässä ajassa, on jätetty jäännös, sen siunauksen valinnan mukaan. – Room.11:4-5 aramea

Mutta mitä sanoo hänelle Jumalan vastaus? "Minä olen jättänyt itselleni seitsemäntuhatta miestä, jotka eivät ole notkistaneet polvea Baalille." Samoin on nyt tänäkin aikana olemassa jäännös armon valinnan mukaan. – Room.11:4-5 KR38

 

Mutta jos se on siunauksen kautta, se ei ole teoista, muutenhan siunaus ei ole siunaus. Mutta jos se olisi tekojen kautta, se ei ole siunauksesta, muutenhan se teko ei olisi teko. – Room.11:6 aramea

Mutta jos valinta on armosta, niin se ei ole enää teoista, sillä silloin armo ei enää olisikaan armo. – Room.11:6 KR38

 

Sen tähden, mitä se on? Että Israel etsi, eikä löytänyt, mutta valitut ovat löytäneet, mutta ne muut ovat sydämissään sokeutuneita? Niin kuin kirjoitettu on, että ”Jumala antoi heille sokaistumisen hengen, ja silmät, etteivät tutkisi itseään, ja korvat, etteivät kuulisi”, juuri tähän päivään saakka. – Room.11:7-8 aramea Hyvä

Miten siis on? Mitä Israel tavoittelee, sitä se ei ole saavuttanut, mutta valitut ovat sen saavuttaneet; muut ovat paatuneet, niinkuin kirjoitettu on: "Jumala on antanut heille uneliaisuuden hengen, silmät, etteivät he näkisi, ja korvat, etteivät he kuulisi, tähän päivään asti." – Room.11:7-8 KR38

 

Ja vielä David sanoo, ”heidän pöytänsä on oleva heidän edessään ansa, ja heidän palkkansa on oleva kompastukseksi”. Pimentyköön heidän silmänsä, etteivät näkisi, ja olkoon heidän selkänsä koko ajan taipuneet. – Room.11:9-10 aramea

Ja Daavid sanoo: "Tulkoon heidän pöytänsä heille paulaksi ja ansaksi ja lankeemukseksi ja kostoksi, soetkoot heidän silmänsä, etteivät he näkisi; ja paina yhäti heidän selkänsä kumaraan." – Room.11:9-10 KR38

 

Mutta minä sanon, että kompastuivatko he niin kuin langenneet? Ei näin, vaan sen heidän kompastumisensa kautta on elämä muille kansakunnille, heidän intohimoaan varten. – Room.11:11 aramea

Minä siis sanon: eivät kaiketi he ole sitä varten kompastuneet, että lankeaisivat? Pois se! Vaan heidän lankeemuksensa kautta tuli pelastus pakanoille, että he itse syttyisivät kiivauteen. – Room.11:11 KR38

 

Ja jos se heidän kompastumisensa oli rikkaus maailmalle, ja heidän syyllisyytensä rikkaus kansakunnille, sen tähden, kuinka paljon olisikaan heidän täydellisyytensä! – Room.11:12 aramea

Mutta jos heidän lankeemuksensa on maailmalle rikkaudeksi ja heidän vajautensa pakanoille rikkaudeksi, kuinka paljoa enemmän heidän täyteytensä! – Room.11:12 KR38

 

Mutta teille, kansakunnille, minä sanon, että ollessani muiden kansakuntien apostoli, minä kirkastan palvelutehtävääni. Että ehkä herättäisin kateuteen sukulaisiani, ja saisin joitakin heistä elämään. – Room.11:13-14 aramea Hyvä

Teille, pakanoille, minä sanon: Koska olen pakanain apostoli, pidän minä virkaani kunniassa, sytyttääkseni, jos mahdollista, kiivauteen niitä, jotka ovat minun heimolaisiani, ja pelastaakseni edes muutamia heistä. – Room.11:13-14 KR38

 

Sillä jos se heidän hylkäämisensä oli maailman liitoksi, sen tähden, kuinka paljon onkaan heidän palaamisensa, ellei elämää kuolleista? Mutta jos ensihedelmä on pyhä, on myös taikina, ja jos juuri on pyhä, ovat myös oksat. – Room.11:15-16 aramea

Sillä jos heidän hylkäämisensä on maailmalle sovitukseksi, mitä heidän armoihin-ottamisensa on muuta kuin elämä kuolleista? Mutta jos uutisleipä on pyhä, niin on myös koko taikina, ja jos juuri on pyhä, niin ovat myös oksat. – Room.11:15-16 KR38

 

Ja jos sinut on leikattu pois oksista, ja sinä, joka olet metsän oliivipuu, olet tullut oksastetuksi heidän paikkaansa, ja otat osaa samasta juuresta ja sen oliivipuun lihavuudesta, Älä kerskaile yli oksien, mutta jos kerskailet, sinä et ole se juuren kannattelija, vaan se juuri kannattelee sinua. – Room.11:17-18 aramea

Mutta jos muutamat oksista ovat taitetut pois ja sinä, joka olet metsäöljypuu, olet oksastettu oikeiden oksien joukkoon ja olet päässyt niiden kanssa osalliseksi öljypuun mehevästä juuresta, niin älä ylpeile oksien rinnalla; mutta jos ylpeilet, niin et sinä kuitenkaan kannata juurta, vaan juuri kannattaa sinua. – Room.11:17-18 KR38

 

Ja ehkä sinä sanot, että ”oksat leikattiin pois, että minut oksastetaan niiden paikalle”. Kaunista! Nämä leikattiin pois, koska he eivät uskoneet. Mutta sinä olet seisonut uskollisuudessa, älä kohoa ajatuksissasi korkealle, vaan kunnioita. Sillä jos Jumala ei luonnollisiakaan oksia säälinyt, ei hän varmasti ole säälivä sinuakaan. – Room.11:19-21 aramea

Sinä kaiketi sanonet: "Ne oksat taitettiin pois, että minut oksastettaisiin." Oikein; epäuskonsa tähden ne taitettiin pois, mutta sinä pysyt uskosi kautta. Älä ole ylpeä, vaan pelkää. Sillä jos Jumala ei ole säästänyt luonnollisia oksia, ei hän ole säästävä sinuakaan. – Room.11:19-21 KR38

 

Sen tähden, nähkää hänen ihanuutensa ja kovuutensa. Jumalan kovuus niiden ylle, jotka lankesivat, mutta ihanuus sinun yllesi, jos vain pysyisit siinä ihanuudessa. Ja jos et, sinutkin leikataan pois. – Room.11:22 aramea

Katso siis Jumalan hyvyyttä ja ankaruutta: Jumalan ankaruutta langenneita kohtaan, mutta hänen hyvyyttänsä sinua kohtaan, jos hänen hyvyydessänsä pysyt; muutoin sinutkin hakataan pois. – Room.11:22 KR38

 

Ja jos he eivät pysyisi sellaisen uskollisuuden jatkamisessa, myös heidät oksastetaan, sillä Jumala pystyy heidät jälleen oksastamaan. – Room.11:23 aramea

Mutta nuo toisetkin, jos eivät jää epäuskoonsa, tulevat oksastettaviksi, sillä Jumala on voimallinen oksastamaan ne jälleen. – Room.11:23 KR38

 

Sillä jos sinä, joka olet siitä metsän oliivipuusta, joka luonnossasi olet oksastettu, ja joka luonnon vastaisesti olet oksastettu hyvään oliivipuuhun, sen tähden, kuinka paljon se onkaan, jos nämä oksastetaan siihen heidän luonnolliseen oliivipuuhun! – Room.11:24 aramea

Sillä jos sinä olet leikattu luonnollisesta metsäöljypuusta ja vasten luontoa oksastettu jaloon öljypuuhun, kuinka paljoa ennemmin nämä luonnolliset oksat tulevat oksastettaviksi omaan öljypuuhunsa! – Room.11:24 KR38

 

Sillä minä tahdon, veljeni, että te tuntisitte tämän salaisuuden, että ette olisi viisaita omien sielujenne mietteissä, että Israelin sydän on vähäksi aikaa paadutettu, kunnes tulee sisälle se kansojen täyteys. – Room.11:25 aramea HymyileväHyvä

Sillä minä en tahdo, veljet - ettette olisi oman viisautenne varassa - pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus - hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut, – Room.11:25 KR38 Huono

 

Ja silloin koko Israel on elävä. Samoin kirjoitettu on, että ”Zionistaon tuleva lunastus, ja kääntävä sen vääryyden pois Jakobista”. Ja silloin heille on oleva se liitto, joka on minun luotani, kun minä olen vapauttanut heille heidän syntinsä. – Room.11:26-27 aramea

ja niin kaikki Israel on pelastuva, niinkuin kirjoitettu on: "Siionista on tuleva pelastaja, hän poistaa jumalattoman menon Jaakobista. Ja tämä on oleva minun liittoni heidän kanssaan, kun minä otan pois heidän syntinsä." – Room.11:26-27 KR38

 

Mutta evankeliumissa he ovat vihollisia teidän tähtenne, ja siinä valitsemisessa he ovat rakkaat, niiden isien tähden. Sillä Jumala ei muutu lahjoissaan ja kutsumisissaan. – Room.11:28-29 aramea

Evankeliumin kannalta he kyllä ovat vihollisia teidän tähtenne, mutta valinnan kannalta he ovat rakastettuja isien tähden. Sillä ei Jumala armolahjojansa ja kutsumistansa kadu. – Room.11:28-29 KR38

 

Sillä samoin myös te olitte tottelemattomat Jumalan edessä, ja nyt teidät on armahdettu, ei näiden tottelemattomuuden tähden, siten myös nämä tottelemattomat nyt pääsevät siihen armoon, joka on teidän yllänne, että myös heidän yllään olisi se armo. Sillä Jumala sulki jokaisen siihen tottelemattomuuteen, että hän kaikkia armahtaisi. – Room.11:30-32 aramea

Samoin kuin te ennen olitte Jumalalle tottelemattomia, mutta nyt olette saaneet laupeuden näiden tottelemattomuuden kautta, samoin nämäkin nyt ovat olleet tottelemattomia, että myös he teille tulleen armahtamisen kautta nyt saisivat laupeuden. Sillä Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, että hän kaikkia armahtaisi. – Room.11:30-32 KR38

 

Oi sitä Jumalan rikkauden syvyyttä ja viisautta ja tietoa, ihmiselle tutkimattomia tuomioitaan ja hänen jäljittämättömiä teitään! – Room.11:33 aramea

Oi sitä Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyyttä! Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja käsittämättömät hänen tiensä! – Room.11:33 KR38

 

Sillä kuka on tuntenut Herran ajatuksen, tai kuka oli hänen neuvonantajansa? Ja kuka on hänen edessään antanut hänelle, ja sitten saanut häneltä? – Room.11:34-35 aramea

Sillä kuka on tuntenut Herran mielen? Tai kuka on ollut hänen neuvonantajansa? Tai kuka on ensin antanut hänelle jotakin, joka olisi tälle korvattava? – Room.11:34-35 KR38

 

Koska kaikki on hänestä, ja kaikki on hänessä, ja kaikki on hänen kädessään. Hänen ovat ylistykset ja siunaukset, aina ja iankaikkisesti, amen. – Room.11:36 aramea

Sillä hänestä ja hänen kauttansa ja häneen on kaikki; hänelle kunnia iankaikkisesti! Amen. – Room.11:36 KR38

Koko Uusi Testamentti arameasta löytyy täältä https://ut-arameasta.blogspot.fi/